Jep, minulle tuppaa käymään tätä että aloitan jonkun uuden projektin ja sitten unohdan sen saman tien. Alunperin oli suunnitelmana julkaista blogi vasta kun minulla olisi muutaman viikon edestä tekstejä varastossa, mutta en sitten malttanutkaan.
Toisaalta, tarkoituksena ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut tehdä suosittua ja usein päivittyvää blogia, vaan juurikin kirjoitella aina silloin tällöin kun siltä tuntuu, ja antaa tekstien hautautua internetin loputtomaan arkistoon josta ne ovat löydettävissä kun joku sattuu etsimään juuri sitä jotain mitä olen mainostanut. Sen kaltaista sisältöä arvostan itsekin eniten.
Yksi syy hiljaisuuteen on että minulla nyt meneillään suvantovaihe mitä nettisarjiksiin tulee. Odottelen että lempisarjiksiini ehtii tulla paljon uusia sivuja, koska on todella tuskaisaa seurata kiihkeästi etenevää juonta 1 - 3 sivun viikkotahdilla. Jopa seitsemästi viikossa päivittyvä Schlock Mercenary(arvostelu tulossa pian) tuntuu liian hitaalta helpon viihteen turruttamille aivoilleni.
Mutta ehkä suvantovaihe alkaa jäädä taakse, kun olen löytänyt lyhyen ajan sisällä pari kohtalaisen kiinnostavalta vaikuttavaa sarjista: El Goonish Shive ja Shadowgirls.
Yritän saada seuraavien viikkojen aikana jotain arvosteluitakin aikaan.
Sarjakuvakahvila
Sarjakuvia ja kahvia
sunnuntai, 16. lokakuuta 2011
sunnuntai, 3. heinäkuuta 2011
Casey & Andy
Ensimmäinen sivu
Andy Weirin gag-a-day sarjakuvan perusasetelma on melko tavallinen: Nimihenkilöt Casey ja Andy asuvat kämppäkavereina, ja kuluttavat kaiken aikansa väittelyyn, tuomiopäivän vekottimien rakenteluun ja tappeluun. Säännöllisin väliajoin he onnistuvat joko tahallaan tai vahingossa tappamaan toisensa, mutta seuraavassa stripissä status quo on jälleen palautettu ilman selityksiä.
Muita hahmoja ovat Caseyn tyttöystävä Mary ja Andyn tyttöystävä Saatana,(kyllä, se Saatana) sekä liuta sivuhahmoja, joista mielenkiintoisimpia ovat ystävysten naapuri Jenn jonka kärsivällisyys on jatkuvasti koetuksella, sekä huippuälykäs ja -koulutettu poliisi Quantum Cop joka on valmistautunut aivan kaikkeen.
Paljon nettisarjakuvia lukevalle tämä kaikki saattaa kuulostaa geneeriseltä ja kuluneelta, mutta kannattaa ottaa huomioon että sarjakuva alkoi jo 2002, jolloin sekopäisistä kämppäkavereista kertovia sarjiksia ei vielä pursunnut joka kulmalta. Ja kliseistä tai ei, Casey & Andy on kuitenkin hyvin omaperäinen, ja viehättää minua ehkä osittain vanhanaikaisuutensa takia. Olen jo kuollakseni kyllästynyt "ajanmukaisiin" sarjakuviin joissa hikiset nörtit pelaavat xboxilla ja kitisevät iphonesta, hokien "awesome" ja "epic" joka ruudussa, mutta sen sijaan en usko ikinä kyllästyväni hulluihin tiedemiehiin joiden jokaisen järjettömän laitteen nimi on jotain-o-mat. :)
Suosittelen Casey & Andya kaikille nörtähtävästä huumorista pitäville. 666 strippiä pitkä sarjakuva on tullut päätökseensä, eli sen voi lukea alusta loppuun yhdeltä istumalta.
Andy Weirillä on toinenkin sarjakuvaprojekti, Cheshire Crossing, joka tuo Alice in Wonderlandin, The Wonderful Wizard of Ozin ja Peter Panin naispuoliset hahmot samaan seikkailuun. Ei, tällä ei ole mitään tekemistä Alan Mooren Lost Girlsin kanssa, molemmat teokset ovat syntyneet toisistaan riippumatta.
En ole kuitenkaan vielä ehtinyt kyseistä sarjakuvaa lukaisemaan, joten en osaa sanoa juuta enkä jaata. Piirrostyyli ainakin on melko karu, mutta luotan Weirin kirjoittajanlahjoihin. (Weir on kirjoittanut myös kirjan, se on ladattavissa ilmaiseksi hänen sivuiltaan.)
--
Jos yksinkertainen piirrostyyli ei häiritse silmääsi, saattaisit pitää myös seuraavista:
Resident Comic
The DOOM Army
Antihero For Hire
The Order of the Stick
Andy Weirin gag-a-day sarjakuvan perusasetelma on melko tavallinen: Nimihenkilöt Casey ja Andy asuvat kämppäkavereina, ja kuluttavat kaiken aikansa väittelyyn, tuomiopäivän vekottimien rakenteluun ja tappeluun. Säännöllisin väliajoin he onnistuvat joko tahallaan tai vahingossa tappamaan toisensa, mutta seuraavassa stripissä status quo on jälleen palautettu ilman selityksiä.
Muita hahmoja ovat Caseyn tyttöystävä Mary ja Andyn tyttöystävä Saatana,(kyllä, se Saatana) sekä liuta sivuhahmoja, joista mielenkiintoisimpia ovat ystävysten naapuri Jenn jonka kärsivällisyys on jatkuvasti koetuksella, sekä huippuälykäs ja -koulutettu poliisi Quantum Cop joka on valmistautunut aivan kaikkeen.
Paljon nettisarjakuvia lukevalle tämä kaikki saattaa kuulostaa geneeriseltä ja kuluneelta, mutta kannattaa ottaa huomioon että sarjakuva alkoi jo 2002, jolloin sekopäisistä kämppäkavereista kertovia sarjiksia ei vielä pursunnut joka kulmalta. Ja kliseistä tai ei, Casey & Andy on kuitenkin hyvin omaperäinen, ja viehättää minua ehkä osittain vanhanaikaisuutensa takia. Olen jo kuollakseni kyllästynyt "ajanmukaisiin" sarjakuviin joissa hikiset nörtit pelaavat xboxilla ja kitisevät iphonesta, hokien "awesome" ja "epic" joka ruudussa, mutta sen sijaan en usko ikinä kyllästyväni hulluihin tiedemiehiin joiden jokaisen järjettömän laitteen nimi on jotain-o-mat. :)
Suosittelen Casey & Andya kaikille nörtähtävästä huumorista pitäville. 666 strippiä pitkä sarjakuva on tullut päätökseensä, eli sen voi lukea alusta loppuun yhdeltä istumalta.Andy Weirillä on toinenkin sarjakuvaprojekti, Cheshire Crossing, joka tuo Alice in Wonderlandin, The Wonderful Wizard of Ozin ja Peter Panin naispuoliset hahmot samaan seikkailuun. Ei, tällä ei ole mitään tekemistä Alan Mooren Lost Girlsin kanssa, molemmat teokset ovat syntyneet toisistaan riippumatta.
En ole kuitenkaan vielä ehtinyt kyseistä sarjakuvaa lukaisemaan, joten en osaa sanoa juuta enkä jaata. Piirrostyyli ainakin on melko karu, mutta luotan Weirin kirjoittajanlahjoihin. (Weir on kirjoittanut myös kirjan, se on ladattavissa ilmaiseksi hänen sivuiltaan.)
--
Jos yksinkertainen piirrostyyli ei häiritse silmääsi, saattaisit pitää myös seuraavista:
Resident Comic
The DOOM Army
Antihero For Hire
The Order of the Stick
Tunnisteet:
Andy Weir,
Casey and Andy,
Gag-a-day,
Hullua tiedettä
Sarjakuvakahvila
Tervetuloa sarjakuvakahvilaan, blogiin jossa esittelen hyviä nettisarjakuvia ja vaahtoan aina välillä kahvista.
Kuka?
Alpo Leppänen, uusrahvaanomainen kirjailijanraakile sekä suuri sarjakuvien ja kahvin ystävä.
Miksi juuri nettisarjakuvia?
Alunperin harkitsin yleistä sarjakuvablogia (rajattuani ensin focusta yleisestä fiktioblogista joka olisi käsittänyt kaikki kerronnan muodot), mutta päädyin lopulta nykyiseen ratkaisuun useasta eri syystä.
Ensinnäkin, nettisarjakuvat ovat ilmaisia ja kaikkien saatavilla. Minä puolestani en ole ammattimainen kriitikko, ja koska kirjoitan vain lähinnä niistä sarjakuvista joista itse pidän, olen äärimmäisen puolueellinen. Mutta koska en mainosta kaupallisia tuotteita, siitä ei ole haittaa. Jokainen voi itse tutustua esittelemiini sarjakuviin, ja päättää haluavatko tukea niiden tekijöitä rahallisesti. (Monien sarjakuvien sivuilta löytyy lahjoitusnappi tai kauppa jossa myydään oheistavaraa. Ilmaisuudesta huolimatta tekijöiden tukeminen on siis täysin mahdollista. :))
Toinen tärkeä syy on, ettei nettisarjakuvilla ole mielestäni vielä tarpeeksi näkyvyyttä. Isoilla kustantamoilla on varaa massiivisiin mainoskampanjoihin, mutta nettisarjisten leviäminen on pitkälti puskaradion varassa. Haluan lisätä oman korteni tuohon puskaradioon. En odota blogilleni valtavaa lukijakuntaa, mutta olen tyytyväinen jos saan edes kourallisen ihmisiä ohjattua nettisarjakuvien pariin. Fiktion suhteen olen sellainen pakkomielteinen saarnamies. :D
Miksi sitten sarjakuvakahvila?
Ei muuta syytä, kuin että pidän kahvista, paljon, ja minusta on aivan erityisen mukavaa nauttia aamu/päivä/ilta/yökahvini hyvien sarjisten parissa. Ja koska tämä nimi antoi mahdollisuuden yhdistellä sarjiksia ja kahvia blogin teemassa. :)
Nimelle uskollisena aion sarjakuvaesittelyjen lomassa paasata silloin tällöin kahvinvalmistustekniikoista.
Mitä vielä?
Tsekatkaa Sarjakuvat-linkki oikealla sivupalkissa. Pidän siellä listaa kaikista sarjakuvista joista aion kirjoittaa esittelyn. Kun esittely on tehty, lisään linkin kyseisen sarjakuvan nimen kohdalle. Päivitän myös listaa aina kun muistan jonkin sarjakuvan jonka olen unohtanut, tai löydän uuden.
Kuten mainitsin, tällä hetkellä kirjoitan vain sarjakuvista joita itse luen. Minulle SAA kuitenkin suositella uusia sarjakuvia, kyllä kiitos. :) En voi taata että tykästyn niihin, mutta annan jokaiselle sarjikselle mahdollisuuden.
Myöhemmin, kun olen saanut tarpeeksi sarjakuvia esiteltyä, saatan ottaa mukaan muita kirjoittajia. Sillä yksittäisen henkilön maku on loppujen lopuksi sangen rajoittunut, ja internet on täynnä hyviä sarjakuvia jotka ansaitsisivat huomiota, mutta joista minä vain en syystä tai toisesta ole kiinnostunut. Siitä kuitenkin lisää ajallaan.
Sarjakuvista saa mielellään keskustella kommenttiosiossa, mutta pyydän välttämään juoneen liittyviä spoilereita. Mieti ennen postaamista sellaisen kannalta, joka ei ole vielä lukenut kyseistä sarjakuvaa sivuakaan. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)